Tässä tulevat lehden perusteet Mannerheimia vastaan. Edellisessä jutussa oli perusteita hänen puolestaan.
Lähde: Diletant
syyskuu 2016
Millaisena Mannerheim on jäänyt historiaan ja kannattiko hänelle pystyttää muistolaatta Pietariin? Kirjailija Mihail Veller ja toimittaja Maksim Ševtšenko väittelevät.
Vastaan: MAKSIM ŠEVTŠENKO
Marsalkka Mannerheim, on eittämättä tehnyt paljon Suomen ja Suomen kansan eteen. Vaan voiko hänen ansioluetteloonsa lukea Leningradin ja Pietarin kehittämisen? Hän oli yksi Leningradin piiritykseen osallistuneista. Muistutan, että Suomen armeija ylitti pohjoisessa Karjalankannaksen eikä taannut Leningradiin minkäänlaista pääsyä sen enempää elintarvikkeille kuin lääkkeille. Leningradin asukkaiden ei annettu paeta piiritetystä kaupungista, jossa riehui kauhea nälänhätä. Puheet siitä, että kaikki Leningradissa olivat bolševikkeja ja stalinisteja, ja Mannerheim taas oli niiin hyvä ja demokratian kannattaja ja tsaarin kenraali, näillä puheilla ei ole kerta kaikkiaan mitään katetta. Kuten ei myöskään vihjauksilla siitä, että Mannerheim halusi muka kaikkea hyvää: ei suostunut Hitlerin vaatimuksiin hyökätä Leningradiin, ei tulittanut Leningradia ja olisi käynyt salaisia neuvotteluja Stalinin kanssa siviilien evakuoimisesta. Sellaisia väitteitä on viime aikoina alettu heitellä. On tietysti täysin absurdia väittää, että Mannerheim olisi voinut sota-aikana toimia jonkinlaisten humanitaaristen lähtökohtien pohjalta tai jopa toimia melkeinpä jonkinlaisena viidentenä kolonnana Suomen ja Saksan tiiviin yhteistyön sisällä.
Suomen armeija ei yksinkertaisesti voinut hyökätä Leningradiin. Suomen armeija oli koulutettu taistelemaan metsässä, mutta tiheään asutun ja hyvin suojatun suurkaupungin valtaamiseen suomalaiset eivät tietenkään olleet valmiita. Saksalaisetkin suunnittelivat monasti Leningradin valtaamista, mutta ymmärsivät, että se maksaisi liian monta uhria. Sen vuoksi he päättivät näännyttää suomalaisten liittolaistensa kanssa Leningradin nälkään, tauteihin ja epätoivoon. Siinä Mannerheim onnistuikin.
Kyllä, aikoinaan Mannerheim oli tsaarin kenraali. Hänellä oli loistelias ratsutalli, hänet esiteltiin hoville, hänen kirjoituksensa tunnettiin. Hän oli jonkinlainen tsaarin Venäjän symboli. Helmikuun vallankumouksen jälkeen hän oli yksi harvoista, jotka pysyivät tsaarille uskollisina. Mutta mitä sillä on tekemistä vuosien 1941–1945 sodan kanssa, jonka aikana Suomen armeija hänen komentonsa alla kolmen vuoden ajan piiritti Leningradia?
Kyllä, Mannerheim kävi aikanaan ratsuväkiopiston Pietarissa. Mutta niin myös Alfred Rosenberg (natsismin ideologi, kansallissosialistisen puolueen ulkopolitiikan johtaja – Diletantin huom.) opiskeli Moskovassa kuten monet muutkin, mutta ei kenellekään tulisi mieleenkään pystyttää heille muistolaattaa. Kyllä Andrei Vlasovkin (Saksan puolelle toisessa maailmansodassa loikannut kenraali – suom. huom.) halusi Venäjälle rauhan ilman bolševismia. Vlasovin armeijan lippukin oli samanlainen kuin nykyisen Venäjän federaation lippu: valko-sini-punainen, kolmivärinen. Miksi tämä on siis ongelma? Siksi, että silloin kiellämme täysin neuvostomenneisyytemme?! Pystyttää nyt patsaita ja muistolaattoja niille, jotka taistelivat neuvostoarmeijaa vastaan!
Nykyään kun olemme tällaisia keittiöstrategeja ja -poliitikkoja, on helppo esteettisin perustein eläytyä vlasovilaisiin tai Suomen armeijaan. Sellaisiakin on, jotka kovin pitävät Saksan armeijasta, Wehrmachtista. Jotkut arvostavat ja kovasti kunnioittavat Waffen-SS:ää, myös esteettisistä syistä! Siellä oli antikommunismia ja vyönsolissa luki "Jumala kanssamme!" Ihmiset olivat uskonnollisia. Suomessa taas ortodoksinen kirkko sallittiin, rakennettiin uusi Valamon luostari, ja vanhankin Valamon annettiin toimia rauhassa Suomen miehityksen alla. Mutta kaikki tämä ei muuta sitä, että miljoonat neuvostokansalaiset kuolivat siinä sodassa. Kansan ideologia voi olla oikeistoa tai vasemmistoa, konservatiivista tai liberaalia, mutta veri, joka on valutettu sodassa vapaudesta ja synnyinmaan itsenäisyydestä riippumatta siitä miksi sitä synnyinmaata on kutsuttu, punaiseksi vai valkoiseksi partokraattiseksi valtioksi vai mustaksi monarkiaksi tai fasistiseksi valtioksi, aivan sama! Valtiot tulevat ja menevät, mutta synnyinmaa pysyy! Ja siinä taistelussa synnyinmaan puolesta miljoonat sotilaat ja miljoonat ihmiset olivat valmiita kuolemaan.
Mannerheim vastusti tuota synnyinmaata, hän vastusti noita ihmisiä. Hän oli tuossa sodassa eri puolella. Sen vuoksi minun mielestäni Mannerheimin muistolaatta häpäisee Leningradin piirityksen uhrien muiston. Se häpäisee Leningradin piirityksen sankarien muiston. Se häpäisee kaikkien niiden leningradilaisten sotilaiden muiston, jotka taistelivat fasismia ja sen liittolaisia vastaan.
Minun mielestäni neuvostovalta ja Neuvostoliitto olivat kymmenien miljoonien entisen Venäjän imperiumin alueen ihmisten tietoinen valinta. Sosialismi oli tietoinen valinta. Tahto sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta oli tietoinen valinta. Eikä minun mielestäni pitäisi sylkeä esivanhempien haudoille, niiden, jotka puolustivat synnyinmaansa vapautta ja itsenäisyyttä. Ei pidä pystyttää muistomerkkejä ja ripustaa muistolaattoja niille, jotka lähtivät tätä synnyinmaata orjuuttamaan ja palasiksi pilkkomaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti